Mielentyhjennyst #2

Miksi olen surullinen, ja samaan aikaan helpottunut? Käteni voivat taas kurkottaa taivasta, ilman sitoutumisen kahleita.. Silmäni ja sieluni avautuivat uudelleen, mutta miksi oloni on taas tyhjä? Olenko yksin, pärjäänkö? Kukaan ei kulje vierelläni tällä matkalla, vai kulkeeko, miksen näe sinua? Oloni ei helpota, hymyni ei nouse.. Kaikki tuntuu painavan enemmän, hajoanko taakkani alle? Kuuleeko minua kukaan, kun huudan, suu suljettuna? Näkeekö kukaan kun itken silmät verestä valuen? Romahduksen hetki on lähellä, liian lähellä?