Seison ruusupellon keskellä, tuijottaen horisonttiin. Värit valtaavat taivaan, keltaisen auringon laskiessa alas, valaisten toista maailmaa. Horisontti näyttä hetken verran kuin maalatulta taideteokselta, punaista, keltaista, oranssia.. Tämän maailman valtaa yö, kauniin samettinen. violetti kansi nousee päälleni, luoden varjoja, mustia varjoja. Lintujen äänet katoavat, kaikki tuntuu pysähtyneen. Minäkin, olen pysähtynyt tähän hetkeen miettimään itseäni, ja tunteitani. Päässäni on ristiriitaisia ajatuksia, joista en ota selvää, en saa niitä järjestykseen. Saisin jos yrittäisin, mutta annan nyt olla, annan hetken viedä mennessään. Mietin elämäni tarinaa, tuijotellen kaukaisuuteen. Käyn läpi jokaisen vaiheen elämässäni, luokittelen tunteeni tapahtumiin. Surua, tuskaa, iloa, onnellisuutta, rakkautta.. Olen voittanut jokaisen surun, tuskan. Olen nauttinut jokaisesta ilosta, onnellisuudesta ja rakkauden tunteesta. Siksi voin kai sanoa, että olen vahva, kulkea pää pystyssä, ohjastaa ja opastaa, tällä vaikealla tiellä, maailmassa. Mutta, voin olla myös heikko, tarvita itse opastusta ja ohjastusta, ehkä jonkin verran rakkauttakin, ja suruakin. Päätän jatkaa, en jäädä menneisiin. Kaikestahan yli päästään, niinhän ne sanovat..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti