Rakastan sinua, Isä.
Katson ulos ikkunasta, ja tajuan jotain. Olisi kaikki muuttumassa paremmaksi, kaikki tuleva näyttää kuin kukkasilta ja ruusunpunaisilta päiviltä. Mutta, oloni ja ajatukseni eivät ole sen mukaiset. Tajuan, että kun asiat tapahtuvat, yhtä rakastani sattuu, liian paljon. Olen pelkäävä, että hän on tekevä itsellensä jotain, koska se on mahdollista. Hän on murtunut sisältä, epäonnistunut omien sanojensa mukaan, isänä. Mutta, minulle hän on esikuvani, opastajani, idolini. Kaikki neuvot mitä hän on antanut, on auttanut elämässä eteenpäin, vain kohti parempaa. Joka askel on ollut vaikea, mutta olen ottanut ne. Olemme kokeneet elämässämme paljon, paljon enemmän kuin moni muu. Mutta, hän on jaksanut kaikki vuodet ohjata ja opastaa, antaa viitteitä kohti parempaa huomista, jos sitä koskaan saapuisi. Rakastan isääni, ei minun tarvitse sitä hänelle sanoin sanoa, hän tietää sen itsekkin. Vaikka hän ei rakkauttaan ilmaise sanallisesti, kaikki teot meidän takiamme osoittavat vain suurta tärkeyttä ja rakkautta, meitä lapsia kohtaan. Ei voisi minulla olla suurempaa isää. Ojentaa hän aina kätensä avukseni, muuten en olisi tässä enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti